lauantai 21. marraskuuta 2015

Patikkareissu elokuu 2015






  Tällä kertaa lähdin reissuun omassa seurassani. Ensimmäisen yön yli kestävän patikkareissun tein itsekseni viime syksynä Lemmenjoelle. Hetket tunturissa tekivät niin suuren vaikutuksen, että tälle kesälle suunnittelin patikkareissun heti ja välittömästi kesäloman alettua elokuussa.


" Ei yksinäisyyttä, vaan kahden näin, väkevän luonnon kanssa silmäkkäin".


Kohteena UKK puisto ja lähtöpaikkana Kiilopää kesäisenä keskiviikkona illansuussa.



Ensimmäisenä iltana kohteena olisi Suomunruoktun autiotupa.



Ensimmäiset puoli tuntia ovat aina kovimmat, rinkan painoon ei ole vielä tottunut ja askel tuntuu raskaalta. Pikkuhiljaa tallusteluun tottuu, alkaa päästä rinkan kanssa yhteisymmärrykseen ja huomio alkaa siirtyä ympäröiviin maisemiin ja ajatukset alkavat levätä.


Ensimmäisen illan taivalsin lämpimässä kesäsäässä Kiilopään ja Niilanpään tunturimaisemissa.


Ekat kuus kilometriä takana, kauhia hiki ja jano ja näläkä =) Siispä ensimmäisen tauon paikka Niilanpään poroerotuksella. Tässä taukopaikassa tunturin kupeessa tuuleskeli mukavasti, enkä vielä tiennyt sääskistä mitään.




Aah, heti ekana iltana tunturissa, mun lempparia. Eikä ketään missään. Paitsi pari poroa.
Ja minä.



Illan kähmässä saavuin Suomunlatvan laavulle ja päätin tähän yöksi jään. Paikalla oli jo muutama porukka ja pystytin telttani sopivalle etäisyydelle muista leiriytyjistä. Elokuun alussa ei vielä lapissa tule pimeää yöllä, joten minunkinlaiseni nynny uskaltaa hyvin silmänsä ummistaa. Ekalle illalle askelia Loopin mukaan 19 317 ( 10,1km ).


Aamulla heräsin auringonpaisteen kuumottaessa telttaa. Mikä mainio maisema herätä.


Majoitteena toimii Haltin Pata Fun laavu, mukava yksiöni joka on kevyt kantaa mukana (1,2kg) ja nopea pystyttää. Tuskin myrskyä kestäisi, mutta muuten oikein näppärä kevytmajoite. Makuupussina Marmotin Helium -untuvapussi ( ~ 1kg ) aivan ihana ja makuualustana joku ilmatäytteinen patja. Rinkkana Deuterin 60 + 10l, juuri paras kantolaite minun rupille. Ja kamerana Olympuksen minijärkkäri.





Aamulla aina teltan ja makuupussinin tuuletus, aamupesut purolla, kamat kasaan ja matkaan.


Toinen päivä alkoi siis mukavasti ja aamupäivän ensimmäinen etappi oli Suomunruoktun autiotupa parin tunnin patikoinnin jälkeen, joka olikin sopivasti tyhjentynyt yöpyjistä ja sain rauhassa viettää lounastaukoa. Suomunruoktulle saavuin puolilta päivin ja törmäsin matkalla etelä-pohjalaiseen ripariporukkaan. Varmasti mahtava elämys heille ! Itsehän kävin myös lapissa rippikouluni, mutta talvella ja Raattamassa. 


( kuva ! )



Autiotuvat, niistä meikä tykkää !



Testissä Trooppinen aamiainen. Tämä oli testaamistani valmispusseista paras, vaikka olikin vain aamiaisen nimellä. Toki tällaisen aika helposti väsäisi mukaan ihan erillisistä aineksista.... Plussaa näissä pussimuonissa oli se, että kuuman veden pystyi kaatamaan pussiin ja syömään halutessaan suoraan pussista ilman tiskiä. Tämä oli mulle ihan uusi tuttavuus. 



Ja lounaan jälkiruoka.


Vaelluksella pukeudun tietysti merinovillaan. Kaikki ykköskerroksen kamppeet on siis merinoa ja sukat on ihan parhaat, Margaritat, muilla en lähtis.



Ruuan päälle teetä ja karttaa, mun lempparia. Kartta on muuten uutta vedenpitävää mallia ja luvattu kesto on 20 000 taittokertaa :D

( suosittelen silti jotain kartan suojusta, joko taitoin reisulla yli 20 000 kertaa tai sitten taitekohdista lähti jostain muusta syystä nuhjautumaan )



Siistejä on tällä perällä autiotuvat.




Vieraskirjaan oli joku aiempi kulkija kirjoittanut Suomunruoktun olevan  " horror -hyttyspaikka" ja kyllä siellä aika paljon kamuja surisi, meinasivat ihan häiritä syömistä.


Rinkka venailikin jo lähtövalmiina penkillä. Lähtöpainoa oli n. 19kg, josta ruokaa nelisen kiloa. Hieman liikaa painoa, vaikka olenkin erikoistunut viime vuosina gramman viilaukseen. Nyt joutui hieman ottamaan tavaroita ja sapuskaa mukaan " varulta", koska yksin reissussa erämaassa pitää varautua vähän tarkemmin. Rinkan paino hupeni tietysti päivien edetessä.


Suomunruoktulta lähdin eteenpäin kahden maissa ja vesisade alkoi noin heti ja kesti viisi tuntia. Samanverran kului minulta patikoidessa kohti Tuiskukurua. Ja NYT pääsi sääsket valloilleen. Olen nähnyt monesti paljon sääskiä. Nyt niitä oli aivan saatanasti.


Sääskillähän on semmonen taktiikka, että aluksi ne vähän inisee ja hyrrää siinä ihmisen ympärillä, että hitsin hitsi ku on vähä sääskiä. Sitte ne alkaa tulla tuttavallisemmaksi, alkavat työntyä korviin ja niskaan ja nenään. Se on kuitenkin vielä pientä. Sitten kun niitä perkeleitä on tsiljoona ne päättää että tuo heebo on meidän saalis. Ne alkaa ryömiä vaatteiden alle, silmiin ja kaikkiin ruumiin aukkoihin. Pysähtyä ei voi, juoda ei voi, karttaa ei voi katsoa, eväitä ei voi syödä. Se on niitten perkeleitten taktiikka, että kyllä se lopulta tuupertuu tuonne varvikkoon ja voidaan imeä se kuiviin. Kyllähän siinä ihminen eksyy ja kuolee nälkään ja janoon. Eikä tartte nyt kenenkään asiaan vihkiytymättömän tulla arvelemaan että käytitkö sääskimyrkkyä. Joo käytin, todennäköisesti toksisen määrän.



Viisi tuntia siis kesti tuskainen matka märässä mehtässä, oli nousua ja laskua ihan tarpeeksi, maisemia ei ollut, koska puut ja kuvia ei ole yhtään koska sääsket ja sade. Jossain suon laidalla kun olin jo vähällä luovuttaa, tuli hivenen aavemainen olo kun polun varressa lepäsi poron jalka... sitä tuskin oli sääsket teurastaneet, aloin hivenen miettiä voisiko täällä tosiaan olla pahempiakin vihollisia kuin sääsket ? Jatkoin matkaa.


Sitten oli pakko pysähtyä syömään eväitä. Rinkka selästä, vihriää sääskimyrkkyä sumupilvenä täysillä joka paikkaan, silmät vaan kiinni ja suoraan päähän. Tällasella käsittelyllä vaikutus kesti noin kymmenen minuuttia jossa ajassa kerkiää saaha eväät alulle, sitten uusi käsittely ja nopea syöminen.


Nyt joku miettii, että sateellahan ei varmaan niin paljo ollu sääskiä sitte. Eipä ollu juu. Ai missä ne oli ? No, siellähän ne oli saman Goretex hupun alla surisemassa, kato kamujahan tässä kuitenki ollaan.



Sitten saavuin Tuiskukurulle. Yhtään kuvaa ei kakkospäivältä ole. Tuossa kyltissä lukee, että 15km, mutta siinä on virhe, se oli 115km. Ei ollu häävi pätkä, en suosittele kenellekään ainakaan tuota reittiä eli aittaojalta Tuiskukuruun. Toki sade pystyy pilaamaan minkä vaan reitin.

Seittemältä olin kuitenki jo kohteessa, matkaa Loopin kertoman mukaan 34 689 askelta ja 18,2km.




Täällä oli sitte muitakin ja varsin kansainvälinen tunnelma ! Oli nuori pariskunta Berliinistä, kaks vanhempaa pariskuntaa Tsekeistä, veljekset Oulusta ja minä. Koko tsekkiläisten porukasta vain yksi puhui englantia, muiden kanssa kommunikointi oli sitten paljon hauskempaa =) Siinä sitä kaikki vuorotellen kaasulla ruokaa valmisti ja kämpässsä oli hyvin vahva tunnelma kun kaikkien märät kamppeet oli siellä kuivumassa myös.

Oululaisten kanssa puhuin sujuvasti samaa kieltä, paitsi oli niin hiljaset veljekset, että ei ne paljo mulle uskaltanu porista. Paitsi illan kähmässä ku olivat ottaneet pari kaheksan napanderia niin kyllä ois juttu luistanu, mutta se on sitten jo eri tarina. 

Uskomattomia jannuja olivat siinä mielessä, että pitkästi yli puoleen yöhön istuivat turisemassa kämpän terassilla JOSSA OLI AIVAN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN PALJON SÄÄSKIÄ. Mieti nyt, tuiskukuru, kostea kuru, sääskiä ihan mustanaan ku kämpän ikkunasta katso. 

Tämän yön olin ajatellut nukkua kämpässä, mutta melko liukkaasti lähdin minäkin tuvasta telttaa pystyttämään. JA mikä ihana autuus oli siellä teltassa, sade ropisi kattoon, ei yhtään sääskeä ja lämmin kesäyö. Nukuin niiiiin makiasti. Ihan parhautta.

Päivä kolme:
Ja taas aamulla heräsin auringon lämmittäessä, eikä enää satanu jee. Aamupalaksi puuroa ja ruisleipää, karttakeskustelua tsekkiläisten kanssa ja eikun menoksi. Ajattelin ottaa hieman etumatkaa niihin oululaisiin ja lähdin omille teilleni.



Tänään ei satanu. Matka kulki ihan lupsakassa kangasmaastossa, meininki oli rento ja hyväntuulinen.


Muutaman tunnin patikoinnin jälkeen aloin odotella Kotakönkään laavulle saapumista. Etäisyyksien hahmottaminen on mulle se vaikea ja lopulta päädyin pitämään taukoa kun vatsassa kurni.


Keittelin vettä, teetä ja pussikeittoa, lisukkeena ruisleipiä, juustoa ja voileipäpikkelssiä. Vähän piti myös tänään myrkkyä käyttää ;)


Istuskelin ja fiilistelin kaikessa rauhassa ! Ja otin yhen patikkaselfien :)


Sitten heti 20min päästä saavuin Kotakönkään laavulle mättäällä vietetyn eväshetken jälkeen.


Kotakönkäällä olikin komia koski ja silta ! Silta on hyvä. Tähän mennessä reissussa oli jo ollut pari ylitystä, yksi semmoinen joka vaati kenkien pois ottamista ja toinen ihan iisimpi, josta pääsi yli kivien päältä loikkien.










Matka jatkui joen vartta kohti Lankojärveä. Reitti oli helppo, seuraat vain joen vartta kunnes joki muuttuu järveksi ja olet viimein perillä. 

Päivä oli hyvä, otin paljon kuvia ja nautin patikoinnista omassa seurassani. Tein havainnon, että matkan edettyä ihan vain omassa seurassani n. 4 tuntia alkoi oma päänsisäinen jukeboxi soittaa biisejä. Siinä sitten kuljeskelin ja lauleskelin. Juuri näin tämän pitikin mennä.


"Lähden uudestaan, matkaa jatkamaan, askeleissasi kulkea saan. 
Lähden uudestaan, matkaa jatkamaan, askeleissasi kulkea saan. 
Yhä hengentuuli puhaltaa, kuulen hiljaista huminaa. 
Minut matkaansa näin tuuli saa, epäluuloni katoaa. 
Lähden uudestaan, matkaa jatkamaan, askeleissasi kulkea saan".


Loppumatka oli aika hankalaakin maastoa, kosteaa pusikkoa, ja välillä taas kuivaa kangasmaastoa. Päivä oli pitkä. Minulle olisi sopinut saapuminen kohteeseen noin paria tunnia aiemmin, silloin olisi ollut hyvä. Nyt jalat huusi jo hoosiannaa ja mietin että kun pääsen perille niin en ikinä enää liiku mihinkään.

Vaan pääsin mää perille, eihän siinä oikein ole vaihtoehtoja. Paitsi soittaa Jukalle, että voitko tulla hakemaan mut täältä metästä nyt. Onneksi ei ollu kenttää. Harmi tietty sen puolesta, että koko aikana en pystyny sitte laittamaan mitään viestiä kotiin, että hengissä ollaan. Se oli kyllä harmillista ! Yleensä edes kerran reissulta pystyy ilmoittautumaan, jossain tunturin huipulla aina sen verran kenttää. 




Vaan sitten saavuin Lankojärvelle, olihan pikkusen komia paikka !




Lankojärvelle päästyäni oli mittarissa tälle päivälle 43 482 askelta ja 23,4km. Se on mulle liian pitkä päivämatka, mutta yks tunnin pätkä oli ihan omaa tunarointia kun luulin olevani hukassa ja palasin jo aika reilusti taaksepäin ennenku sain kartasta kiinni... Miten sitä voi olla niin huono tuossa suunnistuksessa ? Eikö sitä pitäs pikkuhiljaa oppia ku täällä erämaassa seikkailee, niin ei. Tollo mikä tollo.

No, perillä oltiin kuitenkin ja Lankojärven kämpän laverilla otin pienet välikuolemat yhden saksalaisen nuoren naisen kanssa, joka oli tälle päivää nykässy kans parikymmentä kilometria Luirojärveltä. Nainen mietti siinä, että mikä saa ihmisen lähtemään lomalla johonki Suomeen ja vielä tämmöseen paikkaan " with all those mosquitos" !! Hehee, jatkoi vielä miksei voi viettää lomaa niinkuin normaalit ihmiset. Siinä meillä oli vähä tilanne päällä vaan kyllä elämä voitti kuitenki ja tunto alko palautua jalkoihin pikkuhiljaa. 





Ja ruokaa, namskis, kyllähän se sitten aina elämä voittaa =D Ja tietty myös lämmintä kaakaota.





Ruokaa mahassa ja mahtava fiilis. Kävin vähä uimassaki ku oli niinsanotusti vähä karstanen olo. Kylläpä se vaan virkisti ! Ja illalla vielä ruuan jälkeen oli pakko tulla rantaan fiilistelemään. 


Kävely alko tässä vaiheessa olla aika tökkivää, varsinkin aamuisin kun luuli, että ei näillä pökkelöillä kertakaikkiaan enää kävellä, ei metriäkään ! Mutta niin vaan ne jalat aina verty, ku illalla vähä tepasteli ruoan teossa ja veden haussa + samat puuhat aamulla. On se hyvä, että on kaks tervettä jalakaa niin pääsee patikoimaan. Tai kuten nimeltämainitsematon elämänkumppanini sanoi " ne on tuommoset lyhyet ja paksut jalat varmasti hyvät tuossa patikoinnissa...".




Onhan se kuitenkin aika legendaarista istuskella " rannalla erämaajärven... ".
https://www.youtube.com/watch?v=qQg-l0Grmqk



Aika karua, ei kettään muita, vain minä ja horsma yöttömässä yössä =)
Ja tänne päästäkseen joutuu tosiaan näkemään vähän vaivaa, ei riitä että jättää auton P -paikalle ja pikkusen polkua hipsii erämaahan. Ja kaikki jotka täällä käyvät tietävät sen kyllä.




Ja sitten koittikin jo ilta ja aamu ja neljäs päivä. Ainut autiotuvassa nukuttu yö tällä reissulla. No comments.

Vaan aamupalana mulla oli ohrasuurimopuuroa, cashew pähkinöitä ja karpaloita. Niillä lähti päivä hyvin käyntiin !









Ja aamupalan jälkiruokana teetä ja suklaata :D


Ja niin sitä vaan oltiin valmiina neljänteen patikointipäivään ja täydessä iskussa ;)


Neljäs päivä oliki niin iisi, ei satanu, eikä ollu sääskiä, eikä rinkkakaan enää painanu.
Mikäpä siinä kulkijan kulkiessa erämaassa.





”Kun kulkee tarpeeksi pitkään, ei tarvitse ajatella mitään.
On kuin kuusi tai koivu tai varpu tuulessa. Tulee hyvä olo.”
- itäkairan prinsessa-



Tämmöstä sen patikoinnin pittää olla, että voi pitää taukoa ku siltä tuntuu ja keittää teet ja fiilistellä. Eikä sääskiä. Saatoin alkureissusta vahingossa tappaa ne kaikki.







”Kun kulkiessa on mukana jokin raskas asia ja rinkka, joutuu luopumaan toisesta.
Rinkasta ei halua luopua, koska siitä on erämaassa riippuvainen”
-itäkairan prinsessa -




Sitte saavuin Rautulammelle noin kolmen tunnin patikoinnin jälkeen. Tämä oli komia paikka tämä. 









Rautulammen päivätuvalla oli mukavia tyyppejä ja lounastauko sujui lupsakasti. Lounaana mulla oli pinaattipastaa, hapankorppuja ja juustoa + voileipäpikkelsiä, teetä ja jälkiruoaksi dominoita. Saatoin ottaa pienet tirsat ruoan päälle tuossa tuvan pitkällä penkillä.


Mietin, että tänne oli suunnitelma jäädä yöksi, mutta ilta on vielä nuori ja askel kepeä ;)


Niinpä lähdin vielä matkaan iltasella n. puoli seitsemän aikaan kohti luulampea (8km).


Olin myös kuullut kulkijoilta huhua, että matkalla kahden erämaalammen välissä voisi olla kenttää...


Tämä pätkä oli oikein nätti kulkea. Lopuksi tietysti satoi vettä, mutta sääskiä ei ollut näkynyt eilisen jälkeen ja se oli kyllä parhautta. 

( Kuvassa näkyvä tukka alkoi olla siinä kondiksessa, että pysyi hyvin samassa asennossa vaikka otti lippiksen ja ponnarin pois ;)




Näitten kahen koivun välissä ( kuva alla ) oli sen verran kenttää, että sain laitettua kotiin viestiä, että tallessa ollaan ! Olin kyllä kolmena edellisenä iltana koittanu laittaa ajatuksen voimalla Jukalle viestiä, että kaikki hyvin, mutta ne ei ollu menny perille. 

Nyt kun olin vihdoin löytynyt ( ?) niin minulle suositeltiin menemistä volvolle viipymättä. Omasta mielestäni en missään hukassa kyllä ollu ollukkaan missään vaiheessa ja toiseksi, matkaa oli jo tälle päivää takana kohta 16km niin lupasin heti seuraavana aamuna palata takaisin sivistyksen pariin =)




Tässä vaiheessa rupes jo vähä vätsäämään. 





Kaikista pahin on viiminen kilometri. Sitä ei meinaa millään jaksaa.




Mutta viimisen rusinapaketin voimalla jaksoin aivan hyvin =) 


Luulammella mua odotti lähes leirikeskuksen kokonen " päivätupa". Oli outoa astua tupaan ja laittaa tulet kun tila oli niin valtava ! Tunsin äärimmäistä kiusausta jäädä yöksi sinne sisälle ;) Mutta maltoin vain kuivattaa vaatteet ja kengät ja yön, edelleen valoisina tunteita nykäsin vielä viimisen kerran teltan pystyyn. Mutta jostain syystä viimisenä yönä pelotti aivan perkeleesti. Ootteko miettinyt esim. sitä kirvestä joka on aina siellä puuvajassa ? Siihen nurkille ei ainakaan kannata telttaa laittaa. Mutta mihin se ois niinku hyvä laittaa ? Ei toisaalta heti polun varteen, että sattuu ensimmäisenä silmään, mutta ei kyllä kovin kauaskaan. Mistä kautta se tappaja yleensä tulee ? " Muisteleppa miten kävi Bodom -järvellä".

Matkaa neljäntenä päivänä tuli kylttien mukaan n. 16km. Jalkojen päällä tuli oltua ainakin 7 tuntia. Mutta Polar Loop on niiin paska, ettei siinä kestä virta ku kolme päivää eli todellista askelten määrää en loppumatkasta tiedä ja sehän mua kismittää.



Edessä oli viimeinen, mutta ei vähäisin tunturin ylitys. 

Liikkeellä olin jo aamutuimaan, epäilemättä, koska saavuin Kiilopäälle aamulla noin yhdeksän aikaan =D 

Matkaa tuli talsittua joku reilu 65km siinä keskiviikko illan ja sunnuntai aamun välillä.
Olen tyytyväinen ! Kyllä sitä jaksaa ja pärijää.



Aamupalaa nautiskelin vähän pidemmän kaavan mukaan, koska yöpaikkaan kirjautuminen oli vasta klo 12. Se on mulla aina tämä, niin ajoissa joka paikassa... 














Lämpö teki tehtävänsä ja taas ois tarvinnu volvoon automaattiohjauksen, aika lahjakkaasti jämähti pohkeet tukkoon aamupalan aikana. Onneksi matka Laanilan savottakämpälle ei ollut pitkä ja pääsin sisälle etuajassa.

 

Sain koko toisen puolen savottakämpästä itselleni, tilaa noin viidelletoista ihmiselle, mahduin oikein hyvin. Ja Sauna oli tietysti parhautta. Parhautta oli myös pyykkikone jonne kumosin koko rinkan sisällön ja kuivauskaapista sain lähtiissä kerätä reissukamat puhtaina ja kuivina.





Saunaa ja palauttelua.




 

Palauttelun lomassa saatoin myös perehtyä ikiaikaisiin kämppäsääntöihin =D 

 


Seuraavan päivän olin varannut kokonaan kaikille mun lempparipaikoille Saariselällä, Ivalossa ja Inarissa. 

 

 

 

 

Kiertelin päivän Inarissa ja illalla majoituin legendaarisessa Kultahipussa. Ja tietysti syötiin hyvin !! 

Yön päälle lähdin vielä käymään kaverin luona saunomassa ja palatessakin oli vielä yötön yö. Niin Parhautta. 
 







Ja lopuksi, parin päivän elpaamisen jälkeen, niinku ei ois ikkään mehtässä käynykkään =)
Kultahipusta kohti kotia.
Ens kesänä taas !